Tiesitkö, että painetussakin mediassa voi olla ääntä tai videokuvaa?

“Ensmäises konsertiski oli kolme ruattalaist laulu. Täytys olla, ei tullu muute ihmissii…” totesi Kustaa Suominen, veteranilaulaja. Haastattelu oli tehty hyvissä ajoin, niin kauan kuin 100-vuotiaan kuoron perustajajäseniä oli vielä elossa. Kirjaan haastattelu liitettiin QR-koodin avulla, mutta se on kuunneltavissa myös tietokoneen selaimella.

Sähköinen julkaisu, jota e-kirjaksi kutsutaan, mahdollistaa median upottamisen itse kirjaan, sillä siinä käytetään samaa tekniikkaa, kuin nettisivuissa. Sähköinen kirja erottuu nettisivusta siten, että sillä on tietty vakiintunut muoto ja se on omalle laitteelle ladattavissa oleva tiedosto (oikeammin tiedostopakkaus päätteellä .epub). eKirjoja on kahta päätyyppiä:

  • Tekstipainotteisille kirjoille tarkoitettu joustava asettelu, jossa lukija voi itse vaikuttaa mm. kirjasinkokoon ja taustaväriin. Joustavan asettelun kirjoja myydään enimmäkseen nettikirjakaupoissa.
  • Kiinteä asettelu, jossa ulkoasu on ennalta määrätty juuri tietynlaiseksi. Viimeksimainittu voidaan tehdä nk. näköispainokseksi tai sähköiselle julkaisulle tyypilliseksi käyttöliittymäksi. Esimerkiksi Helsingin Sanomat hyödyntää näitä molempia.

Painettu kirja koetaan kuitenkin arvokkaana käsin kosketeltavana tuotteena, joka pitää pintansa julkaisumarkkinoilla. QR-koodi on kätevä tapa upottaa myös painettuun mediaan mediasisältöä. Se toimii mobiililaitteen avulla siten, että siihen asennetulla koodinlukijasovelluksella näytetään ruutukuviota ja laite avaa tietyn nettisivun. QR-koodi voi näyttää mobiililaitteessa myös vapaata tekstiä, käyntikortin tai sillä voi vaikkapa asentaa langattoman verkon.

Kokeile qr-koodia näin: etsi kännykkäsi sovelluskaupasta (esim. AppStore, Windows Phone Store tai Google Play) hakusanalla “qr” ja valitse joku hakutuloksista asennettavaksi (yleensä ilmaisia). Avaa sovellus ja näytä kameralla allaolevaa neliötä.

@Reima Orvasto
Artikkeli on julkaistu myös Linked.in -palvelussa 11.1.2016