Vanhojen asioiden muistelu on terapeuttinen kokemus. Tarinoiden avulla siirrämme arvokasta perintötietoa sukupolvelta toiselle. Valokuvat ovat oiva apuväline kirvoittamaan tarinat elämään. Kuinka usein sitä tulee harmitelluksi, ettei muistanut kysyä enemmän kuvien kertomasta vielä, kun asiasta jotain tietävä on keskuudessamme?
Kertovat kuvat -palvelumme kokoaa kuvat tarinoiksi. Vanhat kuvat digitalisoidaan ja tarinat kootaan haastattelemalla asianomaisia. Tarvittaessa toimitamme vaikkapa koko suvun tai perheyrityksen tarinallisen historiikin*) tai kuvien pohjalta tehdyn lyhytelokuvan.
Valokuva-albumeissa – etenkin vanhimmissa – kuvat ovat yleensä pieniä, jopa postimerkin kokoisia. Kuvien ammattimanen skannaus ja käsittely antaa kuville aivan uuden ulottuvuuden. Pienet yksityiskohdat tulevat esille, kun kuvan näkee esimerkiksi television koko ruudulla tai kirjan sivun kokoisena kuvituksena. Mustavalkokuvat saavat uuden elämän, kun ne asiantuntevasti väritetään. Huonokuntoisenkin kuvan voi ammattimaisin keinoin entisöidä poistamalla siitä roskia ja retusoimalla repeytymiä yms.
Muistojen kuvakirja on paras lahja ihmiselle, jolle ajan mittaan on jo kertynyt kaikkea. Kirja voidaan toimittaa myös digitaalisena pakettina, esim. e-kirjamuodossa tai nettijulkaisuna. Silloin kuviin voi myös liittää ääntä, esimerkiksi haastateltavan selostus kuvasta.
Katso taittoesimerkkejä, kysy lisää ja pyydä tarjous. Esimerkkejä projektin sisällöstä:
- skannaukset paperikuvasta suuriresoluutioiseksi digitaalikuvaksi
- seinätaulu yhdestä kuvasta suurentamalla, korjaamalla virheet ja poistamalla pölyt ja mahdollisesti värittämällä se
- lyhytvideo, jossa kuusi kuvaa haastateltavan itse kertomana
- digitaalinen tarinapaketti sisältäen kuvatekstien haastattelut
- kuvakirjan toimittaminen, graafinen suunnittelu, kuvatekstit ja kuvien tarvittava käsittely ja painatus
- tarinallinen historiikki**) kiinnostavasti taitettuna selailuteoksena
**) Teemme yhteistyötä Fandonia Oy:n ja eri painotalojen kanssa tarinallisten historiikkien toimittamisessa.

Yllä oleva kuva on skannattu 14×9 cm kokoisesta kellastuneesta harmaasävykuvasta ja väritetty kuvankäsittelyohjelmalla. Kuva on tarvittaessa tulostettavissa isona tauluna.
Kysy lisää Kertovat kuvat -palvelusta